Tiina

Valmennettava esittelyssä vuorossa kestävyyslajien aktiiviliikkuja Tiina. Olemme aloittaneet tavoitteellisen valmennuksen kesäkuussa 2018, tavoitteena sekä triathlon- ja juoksulajeissa kehittyminen. Tiina on hyvin monipuolinen ja päämäärätietoinen treenaaja, jonka päätavoitteena on tällä hetkellä kehittyä pidemmillä polkujuoksumatkoilla. Koen valmentajana oman roolini keskustelevana ja ohjaavana, sillä motivaatiota treenaamiseen Tiinalta ei puutu.

Tiinan treeniviikkoihin kuuluu viikoittainen voimaharjoittelu, jossa pyritään vahvistamaan ja monipuolistamaan lajinomaista harjoittelua. Tiina on aito ja energinen valmennettava, joka ottaa hyvin vastuun sovituista treeneistä. Lue Tiinan omia ajatuksia treenaamisesta lisää alta:

Tiina Rajaniemi, kestävyyslajien aktiiviliikkuja

Olen Tiina, kestävyyslajien aktiiviliikkuja Seinäjoelta. Maijan kanssa tiet oli kohdanneet muutamia kertoja aiemmin ennen valmennukseen päätymistä. Joku kerta tavatessamme Maija vinkkasi, että hänellä olisi valmennuspaikka vapautumassa. Valmentaja-asiaa olin monta vuotta mielessä jo pyöritellyt, että asiaa ei tarvinnut siinä vaiheessa kovin kauan miettiä.

Päivän treeni on askel kohti tavoitteita, mutta myös hetki, jolloin voi unohtaa muut huolet ja keskittyä liikuntaan. Viikolla treenit tulee usein tehtyä lasten harrastusten aikana, tämä tuo mukavaa vaihtelua myös lenkkimaastoihin harrastuspaikkojen mukaan. Viikonloppuna sitten pidempiä treenejä, välillä pyöräillen ja välillä juosten koirien kanssa pitkin metsäpolkuja.

Millaiset tavoitteet sinulle on valmennuksen suhteen?

Omat harjoitukselliset tavoitteeni on matkan varrella eläneet ja Maija on pitänyt punaisen langan treenien suhteen selvänä silloinkin, kun itsellä se on meinannut mennä solmuun. Aluksi tavoitteeni olivat enemmän triathlonissa, mutta tällä hetkellä tavoitteena saada pidennettyä kilometrimääriä polkujuoksussa. Triathlon kulkee kuitenkin sujuvasti vierellä tässä tavoitteessa. Täysi luotto siihen, että Maija tietää mitä tekee, joten itselle ei jää kuin treenien toteutus käytännössä.

Valmentajalta odotan sitä, että hänen ammattitaidollaan ja ohjauksella pystyn toteuttamaan omia tavoitteitani. Minun kohdallani valmentajalla on myös tärkeä rooli siinä, että hän osaa pysäyttää tarvittaessa miettimään, mikä on tavoitteiden kannalta parasta, kun itseltä loppuu ajatus kesken.

Mikä on ollut parasta valmennuksessa, entä haastavinta?

Parasta ja haastavinta taitaa olla ne hetket, kun ylittää itsensä. Se kun itsestä tuntuu, että ei millään pysty siihen, mitä Maija on treeniin suunnitellut. Naureskellut kun kuullut treenin sisällön, mutta kun Maija on ollut sitä mieltä, että pystyn  toki, osaa ja uskaltaa siihen uskoa itsekin. Ja aina saa hieman enemmän itsestään irti kovemmissa treeneissä, kun on kannustaja vierellä. Se olo aina jonkin tällaisen saavutuksen jälkeen on mahtava ja huomaa, että kehitystä on tullut. Valmennuksessa olen saanut vastauksia ja neuvoja, sekä positiivista kannustusta aina, kun olen tarvinnut. Omaa kehoa ja jaksamista on pitänyt myös opetella kuuntelemaan ja haastavaa on ollut opetella tuomaan omat tuntemuksensa myös valmentajan tietoon.

Millaisena olet kokenut voimaharjoittelun osana muuta harjoittelua?

Pidän! Olen aina pitänyt salilla käynnistä, joten nautin kyllä näistä treeneistä. Seinäjoen Liikussa treenivuosia on takana jo kaksi ja olen ollut saliin tyytyväinen. Kotoisa sali, missä on aina tilaa tehdä oma treeni. Välillä lihaskuntoa, välillä aerobista treeniä pyörällä.


Millaista hyötyä olet kokenut saavasi voimaharjoittelusta?

Kehon hallinta on kyllä parantunut. Oli kyse sitten uinnista, pyöräilystä tai poluilla juoksemisesta. Keskikropan hallinnan parantumisen on huomannut parhaiten.

Kerro ja kuvaa valmentajaasi muutamalla sanalla?

Maija, ihanan positiivinen asenne elämään ja eteen tuleviin asioihin.  Auttaa ja neuvoo aina tarvittaessa. Kuuntelee hyvät ja huonot asiat. Löytää huonoihinkin positiivisen puolen ja kannustaa eteenpäin.

Facebook
Twitter
LinkedIn